Olemme lomalla 23.12 – 6.1. Rauhallista joulua!

Oikomishoito

Haluaisitko kauniit hampaat, joilla on ilo hymyillä? Haluaisitko eroon häiritsevästä purentavirheestä?

Ulkonäön lisäksi oikomishoidolla on vaikutuksia purentaan. Vinot hampaat ja purentavirheet voivat aiheuttaa erilaisia oireita kuten esimerkiksi niska- ja hartiasärkyjä tai kipuja puremalihasten alueella. Oikomishoidolla pyritään muokkaamaan hammaskaarten malli harmoniseksi ja tasapainoiseksi, jotta purenta toimii mahdollisimman hyvin.

Oikomishoito sopii hoitomuotona kaikenikäisille. Huomaamattomien kalvo-tekniikoiden myötä aikuisten oikomishoidot ovatkin lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Oikomishoidoistamme vastaa oikomishoidon erikoishammaslääkäri Isabelle Manner, joka hoitaa sekä aikuisia että lapsia.

Oikomishoidon menetelmät

Perinteisesti oikomishoitoa on tehty kiinteillä kojeilla eli hammasraudoilla. Oikomishoidon erikoishammaslääkärin käsissä perinteiset kiinteät kojeet ovat edelleen erinomainen ja hyvin ennustettava hoitomuoto. Hammasraudatkin voidaan saada huomaamattomammiksi valitsemalla metallisten kojeiden sijaan keraamiset kiinnikkeet eli braketit sekä käyttämällä hampaanvärisiä pinnoitettuja oikomiskaaria.

Uudempana tekniikkana voidaan käyttää lähes huomaamattomia läpinäkyviä oikomiskalvoja. Kalvo-hoidoissa käytämme erityisesti oikojalle parhaat työkalut tarjoavaa Invisalign-järjestelmää (www.invisalign.com).

Oikomishoidon erikoishammaslääkäri Isabelle Manner voi tarpeen mukaan käyttää myös erikoistekniikoita tai valmistaa erikoiskojeita yhteistyössä hammaslaboratorion kanssa.

Uudella menetelmällä (Invisalign) vähemmän hoitokäyntejä

Kalvo-oikomisessa (Invisalign) hoitokäyntejä tulee vähemmän kuin kiinteiden kojeiden käyttäjällä, koska potilas vaihtaa hoidon edetessä itse kalvon uuteen 1-2 viikon välein. Kalvot voidaan helposti poistaa esimerkiksi syömisen ajaksi ja hampaiden puhdistus on näin todella helppoa.

Oikojamme, erikoishammaslääkäri Isabelle Manner tekee maksuttomia konsultaatioita. Voit varata hänelle konsultaatioajan kätevästi suoraan nettiajanvarauksestamme.

Hampaat ennen oikomishoitoa
Hampaat oikomishoidon jälkeen

Invisalign-oikomishoito

Invisalign-oikomishoito on hellävarainen ja lähes huomaamaton oikomismenetelmä, jossa käytetään läpinäkyviä oikomiskalvoja vuorokauden ympäri. Kalvot irrotetaan suusta vain syömisen ja hampaiden pesun ajaksi.

Invisalign-hoidon kulku:

Hoidon suunnittelua varten hampaat skannataan 3d-skannerilla ja otetaan valokuvat. Käytössämme on iTero-suuskanneri, joten inhottavien jäljennösaineiden käyttö voidaan välttää. Saat alustavan simulaation hoidon lopputuloksesta minuuteissa. Oikoja tekee tarkemman hoitosuunnitelman digitaalisesti ja potilaan hyväksynnän jälkeen tilataan sarja oikomiskalvoja, jotka liikuttavat hampaita pikkuhiljaa haluttua lopputulosta kohti. Kalvot vaihdetaan uusiin 1-2 viikon välein, ja niitä pidetään aina paitsi syödessä ja hampaita pestessä.

Invisalign-oikomisen etuja:

  • Kalvot ovat lähes huomaamattomat
  • Kalvot voi tarvittaessa irrottaa suusta, esim. juhlatilaisuuksia varten
  • Suuhygienian ylläpitäminen on helpompaa kuin kiinteillä kojeilla
  • Vähemmän käyntejä hammaslääkärilla

Miksi valita oikomishoidon erikoishammaslääkäri?

Nykyisin myös perushammaslääkärit tekevät hampaiden oikomista erityisesti oikomiskalvoilla. Meillä kaikki oikomishoidot tekee oikomishoidon erikoishammaslääkäri.

Mikä erottaa oikomishoidon erikoishammaslääkärin tavallisesta hammaslääkäristä?

1. Erikoishammaslääkärikoulutus on yliopiston järjestämä ammatillinen jatkokoulutus, joka johtaa erikoishammaslääkärin tutkintoon. Hakijalta edellytetään runsaasti aiempaa kokemusta ja osaamista oikomishoidoista saadakseen erikoistumispaikan. Oikomishoidon osalta itse erikoistuminen kestää 3 vuotta ja sisältää sekä sairaala- että terveyskeskuspalvelua.  Koulutuksessa keskitytään kasvojen ja purentaelimen anatomiaan, fysiologiaan, kehitykseen ja kasvuun sekä purentavirheiden korjaamiseen.

2. Purentaelin on herkkä kokonaisuus. Pienetkin muutokset ja hampaiden liikkeet vaikuttavat purentaan. Laaja ymmärrys purennasta ja oikomishoidon vaikutuksista on ensiarvoisen tärkeää, jotta hoito voidaan tehdä turvallisesti ja ikävät komplikaatiot välttäen.

3. Oikomishoito on vaikeaa ja vaatii paljon erityisosaamista. Joskus hoito ei etene ensimmäisen hoitosuunnitelman mukaisesti. Oikomishoidon erikoishammaslääkärin vastaanotolla voit kuitenkin olla luottavaisin mielin, että tällaisissakin tilanteissa löydetään ratkaisut hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi, tarvittaessa vaihtoehtoisin menetelmin.

4. Oikomishoidon erikoishammaslääkärillä on laaja osaaminen ja ymmärrys erilaisista hoitomenetelmistä. Tämä mahdollistaa erilaiset hybridihoidot, joissa oikomiskalvojen tai kiinteiden kojeiden lisäksi voidaan käyttää esim. miniruuveja tai muita erikoiskojeita. Oikomishoidon erikoishammaslääkärillä on myös käytössään kaikki Invisalign-menetelmän ominaisuudet ja mahdollisuudet. Useimmilla perushammaslääkäreillä on käytössään vain yleishammaslääkäreille tarkoitettu Invisalign Go, joka soveltuu vain hyvin yksinkertaisiin hoitoihin sillä hampaiden liikkeitä on rajoitettu huomattavasti.

5. Oikomishoidon erikoistumiskoulutuksessa käsitellään myös purentaelimen kehitystä ja kasvua sekä lasten oikomishoitoa. Oikojan osaamiseen kuuluukin oikomishoidot kaikenikäisille, myös kasvaville lapsille.

Oikomishoidon kesto ja hinta

Hoidon kesto ja hinta riippuu purentavirheen ja hoidon vaativuudesta.

Tyypillisesti molempien hammaskaarien oikomishoidot kestävät noin 10-24 kuukautta ja hoidon hinta asettuu välille 4500-6500 euroa.

Yhden hammaskaaren oikomishoito kestää yleensä noin 4-12 kuukautta ja hoidon hinta asettuu välille 2500-4000 euroa.

Saat arvion hoidon kestosta ja hinnasta maksuttomalla ei-sitovalla konsultaatiokäynnillä.

Kuinka kauan hampaiden oikominen aikuisena kestää?

Hampaat voidaan nopeasti suoristaa lähes näkymättömästi, mutta oikomisen aikataulu riippuu oleellisesti lähtötilanteesta. Pienet hampaiston etualueen asentovirheet voidaan korjata jopa muutamassa kuukaudessa.

Laajat, koko purentaa koskevat hampaiden oikomishoidot kestävät huomattavasti kauemmin. Hampaiden siirtyminen määräytyy hammasta ympäröivän luun muotoutumisvauhdin mukaan. Hampaita ei voi siirtää nopeammin kuin luusolut sen sallivat.

On tärkeää, että saat huolellisen tutkimuksen ja hoidon määrittelyn yhteydessä hoitosuunnitelman, arvioidun hoitoajan ja hoidon kustannukset.

Pysyvätkö hampaat varmasti uusilla paikoillaan?

Kun hampaiden oikominen on saatettu päätökseen ja purenta on kohdillaan, alkaa ylläpitovaihe eli retentio. Hampailla on luontainen taipumus palata entisille paikoilleen. Uusimpien tutkimusten mukaan hampaat leukaluuhun kiinnittävillä säikeillä kestää kahdesta jopa seitsemään vuotta luutua uusille paikoilleen. Etukäteen tätä on mahdotonta arvioida ja sen takia retentiovaihe on hyvin tärkeä.

Palautuminen estetään kielen puolelle laitettavalla tukilangalla, irrotettavalla muovilevyllä tai kalvo-oikomisen jälkeen vaihtoehtoisesti öisin käytettävällä kalvolla. Lanka on pysyvä, mutta kalvon käyttöä vähennetään vähitellen jokaöisestä muutamaan yöhön kuukaudessa.

Osa potilaista haluaa pitää kalvoa joka yö ja varmistaa siten, ettei kalvon käyttö unohdu. Tällöin kalvo toimii hieman kuten purentakisko vähentämällä hampaiden yhteen puremista ja kulumista.

Sattuuko hampaiden oikominen?

Hampaiden oikomishoidossa hampaisiin kohdistetaan voimaa, joka liikuttaa niitä. Uusissa irrotettavilla kojeilla tehdyissä hoidoissa, kuten Invisalign tämä voima on hellävarainen ja tasainen.

Hampaat eivät kipeydy hoidon aikana joskin pientä arkuutta saattaa toisinaan esiintyä uuden kalvon käyttöönottoa seuraavan päivän ajan. Useimmiten kipua ei tule lainkaan.

Terveet hampaat voidaan nopeasti suoristaa lähes näkymättömästi

Suun pitää olla terve ennen hampaiden oikomista. Hampaissa ei saa olla reikiä, tulehduksia tai hammaskiveä eikä ikenissä tulehduksia, mutta muuten kenen tahansa hampaita voidaan oikoa.

Myös ikääntyvien hampaita voidaan oikoa, mutta lääkärin pitää ottaa huomioon, että tukikudokset eivät välttämättä ole yhtä tukevia kuin nuorilla.